Nuori irtaantuu

[Katalonia]

En oikein tiedä mikä on oikea palsta tälläiselle vuodatukselle. Siirtää saa, jos tietää paremman paikan.

Koulut alkavat ja meillä se tietää sitä, että esikoinen lähtee peruskoulun jälkeen jatko-opiskelemaan. Kuljetusongelmien takia päädyttiin siihen, että hän muuttaa alivuokralaiseksi lähemmäs kouluaan. Onneksi "vuokraemäntä" on sukulainen ja kilometrejä sinne on alta 50 meiltä.

Äitinä se vaan tuntuu niin hurjalta...pojalla on dysfasia ja erityisopetuspäätös purettiin yläkoulu aikana, eikä enää nykyään ikinä arvaisikaan hänellä olleen puheentuotossa vaikeuksia. Joten ihan tavispoika, joka itse haluaa jo kokeilla siipiään ja täyttääkin hän jo syksyllä 17.

Itselläni tunteet heittelevät laidasta laitaan. Sitä on tavattoman ylpeä pojastaan ja haluaa tukea ja kannustaa häntä itsenäisyyteen, mutta toinen puoli haluaisi pitää pojasta kiinni, eikä ihan vielä päästää irti... onhan hän ihan lapsi vielä.
Yläkoululaisena hän joutui kiusatuksi, joten viimeiset kolme vuotta olivat hänellä melko raskaita. Itse hän katsoo postitiivisesti tulevaisuuteen ja oikein odottaa pääsyä uuteen kouluun. Hän on iloinen siitä, että nyt hänellä on mahdollisuus olla erilainen mitä hän oli peruskoulussa.
Minä uskon hänen pärjäävän vallan mainiosti, vaikka minulla on ollut taipumusta tehdä hänen eteensä turhan paljonkin.

On se niin hassua, ensin lapset pyörivät tuossa jaloissa ja oikein odottaa heidän kasvavan ja itsenäistyvän. Sitten, kun se hetki koittaa, sisälläni pyörii sellainen tunnemyrsky, ettei oikein osaa käsitellä sitä.
Huh, huh, onneksi jää vielä kolme kotiin, jos sitten heidän kanssaan aikanaan pystyy käsittelemään tunteitaan hiukan maltillisemmin...

[Hellevi]

Hei,

Kiinnostaisi tietää miten teillä on mennyt ? Oletko äitinä tottunut jo tilanteeseen ?

Tässä kun nuo murrosikäiset ottavat itseään äidin otteesta irti välillä aika rankastikin, olen miettinyt , miten näistä ristiriitaisista tunteista oikein selviää ? Toisaalta toivon, että muuttaisivat äkkiä pois , kun ovat ajoittain niin hirviöitä. Toisaalta ajatuskin , että eivät enää olisi kotinurkissa , tuntuu vaikealta .

Vanhemmuus on kyllä melkoista ...

Hellevi

[Katalonia]

Hupsista, vasta nyt huomasin, että aloittamaani viestiin on vastattu
Kiitos kysymästä Hellevi!
Minä luulen, että hyvin on mennyt. Poika on kivasti solahtanut joukkoon ja väittää viihtyvänsä mainiosti koulussa ja myös alivuokralaisena. Ehkä jopa liiankin hyvin... ei oikein tahtoisi tulla viikonlopuiksi kotiin Saan hänet houkuteltua vielä aku ankan ja ilmaisen pyykkihuollon kanssa tulemaan.

Kotona tosin hän käyttäytyy äärimmäisen ärsyttävästi. On töykeä niin meille kuin sisaruksilleenkin. Luulee tulevansa tänne täyshoitoon.

Omalla kohdallani homma on kääntynyt sellaiseksi, että sunnuntaisin, kun poika viedään takaisin kaupunkiin, olen ihan mielissäni (kamalaa, saako tälläistä sanoa ääneen ). Viime perjantaina hakiessamme häntä, meinasin jopa unohtaa hänet, kun hän oli vielä pakkamassa tavaroitaan ja sisarukset istuivat jo autossa.

Toki lapsestaan on aina huoli ja hänen pärjäämistään murehtii, sitähän se varmasti on koko loppuelämä. Mutta oma tunnemyrsky on selvästi laantunut ja onhan tämä aika kivaa, kun kotipesä pikkuhiljaa tyhjenee.

[Hellevi]

Kiva kuulla , että on mennyt hyvin !
Olen itse muuttanut vuodeksi pois kotoota opiskelemaan 16-vuotiaana. Muistan , miten ahdistavalta kotona käyminen silloin tuntui, kun oli jo tottunut siihen, ettei ole kokoajan perhettä ympärillä. Kotiin aloin kaivata vasta 18-vuotiaana, kun muutin opiskelija-asuntoo sillä ajatuksella , ettei enää kotiin palaa. Vasta sen jälkeen aloin myös nähdä ja arvostaa äitini työmäärää ja huolenpitoa.

Mielestäni on todella helpottavaa kuulla, että joku sanoo tuntevansa helpotustakin siitä, että lapsi on osin omillaan ja muualla. Kun yritän keskustella ystävieni kanssa tästä lasten kasvamisesta , törmään aina tähän " on se niin kauhea ajatella, että lähtevät kotoota , toivottavasti ei vielä pitkään aikaa "- virteen. Olen varmasti tässä asiassa jotenkin poikkeava , kun aikatavalla odotan sitä , että nuo äänekkäät , sotkuiset , aina valveilla olevat ja kaapit tyhjiksi syövät jääräpäiset nuoret ottavat ja lähtevät kotoota. Ovat nyt vasta 14- ja 16-vuotiasita , joten jokunen vuosi tässä vielä menee.

Lapset ottavat itseään irti äidistä , mutta minäkin selkeästi otan irti heistä. Olen ollut niin upoksissa tuohon äitiyteen , olen nauttinut siitä , mutta nyt huomaan , että kaipaan kaikkea muutakin. Olenkohan jotenkin sdämetön, vai enkö vaan vielä ymmärrä mitä on tulossa ? Kuuluuko kaikkien olla murheen murtamia kun lapset lähtevät ?

Minulla on toisaalta tämä tokaluokkalainen tässä vielä kullanmuruna, ehkä hän on sitten se, jota en raaskisi pois päästää.

Hellevi

[iskä]

nyt alkaa olemaan kevät "pulkassa".
Miten lukukausi on mennyt?
oliko helpompaa, kuin odotukset?

[Katalonia]

oliko helpompaa, kuin odotukset?

Kyllä oli. Poika pärjäsi "omillaan" tosi hienosti. Hän sanoo viihtyvänsä luokassaan ja tulevan hyvin juttuun toisten kanssa. Hän kokee olevansa yksi porukasta ja häntä arvostetaan hyvästä koulu osaamisesta.

Kaikkia likapyykkejä hän ei aina muistanut tuoda kotiin, mutta muuten hoiti hommansa mallikkaasti. Samoin hän on ollut äärimmäisen tarkka rahankäytön suhteen. Vielä kun hän oppisi keskustelemaan/neuvottelemaan meidän "vanhusten" kanssa hakemisista yms. Nykyään se on sellaista ihme odottamista. Odotetaan, että minä osaan järjestää menot niin, että se sopii hänen suunnitelmiinsa, joista en kuitenkaan edes tiedä mitä ne ovat. Ja sitten ollaan vihaisia, kun menot eivät natsaa kohdalleen.
Ai kauheeta, nythän vasta äkkäsin, että poika tulee tässä kuussa taas kotiin asumaan! Mites minä nyt pärjään

Ensi syksynä, pitäisi meidän 16v. tyttö lähteä samalle paikkakunnalle opiskelmaan. Vielä ei tiedetä miten asiat sujuu. Sukulaiselle ei mahdu kahta vuokralaista, joten pohtimista riittää.

[Gretel]

Onpa mielenkiintoista lukea tätä ketjua sen takia, koska meillä on tämä edessä ensi syksynä. 17-vuotias tyttäremme lähtee opiskelemaan vajaan 100 kilometrin päähän ja siinä kaupungissa ei ole yhtään tuttua, sukulaista jne. Eli on mentävä asumaan joko soluasuntoon tai pieneen yksiöön, katsotaan, mitä löydetään. Kyllä minua jännittää kovastikin, miten pikkukaupungin tyttö pärjää noin nuorena isossa kaupungissa ja uudessa koulussa, jossa ei tunne ketään, eikä kaupunkikaan ole kovin tuttu. Hirvittää kyllä suoraan sanoen. Mielelläni olisin pitänyt häntä kotona vielä pari vuotta. Mutta opiskelupaikka nyt on tuolla ja siinä ei muu auta. Kiva lukea ihan rohkaisevasta kokemuksestanne Katalonia.

[Maxell]

Meillä on jo täysi-ikäinen hakemassa kouluun (amk) toiselle paikkakunnalle useampien satojen kilometrien päähän. Hänkin on erkkalapsi, joten siinä mielessä jännitys on suurempi kuin jos tavislapsi lähtisi. Pääsemiseen uskon, sillä pohjapisteet on hyvät ja on matikassa aika hyvä. Ei kai sitä varsinkaan ensimmäisen lapsen kohdalla osaa olla jännittämättä, vaikka lapsi olisi 30-vuotias tavis, näitäkin on vielä kotona. Arkahan tuo nuori on, eikä ole esim. koskaan matkustanut yksinään julkisilla kulkuneuvoilla, kun ei ole oikein ollut edes kohdetta minne mennä.

Minä olen kuitenkion onnellinen siitä, että nuorukainen on kasvanut erkkalapsesta nuoreksi, joka kykenee ja haluaa omilleen nyt 18-vuotiaana. Lähipiirissä (hyvin lähellä) on ikävä tapaus, kuinka aikuinen mies opettelee 50-vuotiaana pesemään pyykkiä ja tekemään ruokaa, kun on aina passattu eikä vaadittu oikein mitään, samalla kun on pidetty itsestään selvänä, että mies ei lähde ikinä kotoa. Nyt on sitten ongelmia, kun enää toinen vanhemmista on elossa ja huonokuntoinen.

[tarmar]

Kyllä ne kummasti pärjää maailmalla :) mein yhteisporukasta lähtenyt neljä, ja kuten iskä - ihan toivotettu matkaan, lähtöikä 17 - 21 välillä. Nyt kesäloman jälkeen lähtee jälleen yksi (16v) 50km:n päähän...kaikki nyt muualla opiskelevat ovat 70-250km:n välimatkan päässä. Kolme jää vielä kotiin. Nuo erkkalapset lähtevät jotenkin turvatummin, koska heidän oppilaitosten asuntolat on ns. tuettuja/valvottuja, omille jaloille lähtevien on vaan pärjättävä. Vakiona vaan toistuu kuvio; ensialkuun tullaan jokaviikonloppu kotiin, jo kk:n kuluttua harvenee, harvenee...keväällä pitää jo sanoa että koittakaana käydä edes kerran kuussa! pyykkejä ei ole kukaan tuonut kotiin pestäväkti lähdön jälkeen, onneksi! pyykkihuolto on näköjään se matalin ja helpoin homma itsenäisenä. Rahojen riittävyyden kanssa on eniten joutunut jokaisen kanssa keskustelemaan. Ruokailut hoituu oppilaitosten kanssa, mutta se vapaa-ajan ruokailu varsinkin pojilla luistaa helposti. On ollut ihan hauskaa seurata monen pesästä lentoja...me aikuiset ei itketä perään, vaan toivotetaan onnea matkaan ja voi soittaa/tulla käymään jos on kysyttävää ja ihan muutenkin vaan.

[Maxell]

Meillä ollaan menossa katsomaan loppuviikosta omaa asuntoa, asunto on aikalailla ydinkeskustassa. Uskon kuitenkin että hyvä niin, kun koulumatka on kohtuullinen ja meillähän ei vilkkausongelmaa ole, vaan paremminkin päinvastoin. Mutta on positiivista nähdä, kuinka innoissaan teini on hyvältä vaikuttavasta asunnosta eikä yhtään tunnu jännittävän - kiitos googlen kuvausten, talon näkeekin jo ennalta, sattui kuvatun kadun varrelle. Eilen jo nähtiin nimi netistä ja hyväksymiskirje sai hymyn naamalle, että ihan mielissään näyttää olevan lähdössä. Asunnossa on kuulemma pyykkikone vakiovarusteena, joten nyt on opeteltava vähän pyykkäystä etukäteen. Mehän miehen kanssa luvattiinkin jo, että laitetaan pikkuveli viikonlopuksi kylään isoveljen luokse ja itse vietetään kissanpäiviä kaksistaan.

[Gretel]

Maxell, meillä on nuo kissanpäivät edessä hyvinkin pian, kun molemmat nuoremme lähtevät tänä syksynä yhtaikaa pois kotoa, toinen opiskelemaan ja toinen töihin ulkomaille. Osaammekohan nauttia?

Miten poikanne muutto meni ja sopeutuminen uuteen asuntoon, paikkakuntaan ja kouluun? Taidan kyllä kysyä vähän etuajassa, koska kesälomahan vielä on.

[Maxell]

Sinne meni. Asunnon saa vasta kuukauden vaihteessa. Hän käy nyt muutaman päivän linja-autolla lähempänä asuvien sukulaisten luota ja ihan hyvin lähti alku käyntiin ja linja-autollakin kulkeminen, vaikka ei siitä kovin paljon kokemusta ole. Tykkää ryhmästään ja tuntuu olevan lukujärjestys täynnä mieluisia aineita.
Palaillaan asiaan sitten kuukauden parin kuluttua, kun on jo vähän aikaa asustanut uudessa kaupungissa.